Yhdistyksen sääntöjen kolmas versio (olivat voimassa 25.4.2004 – 17.10.2004)

Suomen Transhumanistiliitto ry:n säännöt

Nimi, kotipaikka ja tarkoitus

Yhdistyksen nimi on Suomen Transhumanistiliitto ry. Nimestä voidaan käyttää epävirallista lyhennettä THL. Englanninkielisissä yhteyksissä voidaan käyttää epävirallista nimeä Finnish Transhumanist Association, ja vastaavaa lyhennettä FTA. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja yhdistyksen toimialue on koko Suomi.

Yhdistyksen tarkoituksena on (1) edistää uusien kehittyvien teknologioiden mahdollisuuksia ja seurauksia pohtivaa keskustelua, (2) kannustaa yksilöitä aktiivisesti osallistumaan teknologisen kehityksen ohjaamiseen ja edistämiseen vastuulliset ratkaisut mahdollistaville kehitysreiteille, (3) tarjota verkostoitumismahdollisuuksia yksilöille heidän toimiessaan edellä mainituilla tavoilla tiedemaailmassa tai yhteiskunnassa yleisemmin, sekä (4) puolustaa yksilöiden oikeutta vastuullisesti käyttää teknologiaa itsensä kehittämiseen ja mahdollisuuksiensa lisäämiseen.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys voi

  • harjoittaa tiedotus- ja julkaisutoimintaa;
  • osallistua julkiseen keskusteluun;
  • tarjota jäsenilleen keskinäisiä keskustelufoorumeja ja muita yhteydenpitomahdollisuuksia;
  • järjestää kokouksia ja esitelmätilaisuuksia sekä organisoida opintopiirejä;
  • pitää kansainvälisesti yhteyttä muihin samoihin tavoitteisiin pyrkiviin tahoihin.

Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia ja perintöjä sekä omistaa toimintaansa varten tarpeellisia kiinteistöjä ja irtainta omaisuutta. Yhdistys voi myös pienimuotoisesti harjoittaa tarkoituksiensa toteuttamiseen liittyvän promotionaalisen materiaalin - esimerkiksi paitojen ja rintamerkkien - kauppaa.

Yhdistys voi kuulua jäsenenä kotimaisiin ja ulkomaisiin yhdistyksiin, joiden tarkoitus vastaa yhdistyksen tarkoitusta tai on sitä lähellä.

Jäsenet

Yhdistyksen jäseniä ovat perusjäsenet, täysjäsenet ja kunniajäsenet.

Yhdistyksen perusjäseneksi tai täysjäseneksi voi liittyä jokainen yksityinen henkilö, oikeuskelpoinen yhteisö ja säätiö, joka haluaa edistää yhdistyksen tarkoitusta ja jonka hallitus hyväksyy. Perusjäsenyys tulee voimaan kun hyväksyntäpäätös on tehty, ja kun jäsen on maksanut perusjäsenyyttä vastaavan voimassa olevan liittymismaksun. Sama koskee täysjäsenyyttä, eli täysjäsenyys tulee voimaan kun hyväksyntäpäätös on tehty, ja kun jäsen on maksanut täysjäsenyyttä vastaavan voimassa olevan liittymismaksun.

Yhdistyksen täysjäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen täysjäsenyyttä vastaava jäsenmaksu, jonka suuruudesta, samoin kuin täysjäsenyyttä vastaavan liittymismaksun suuruudesta, päättää vuosikokous vuosittain.

Yhdistyksen perusjäsenyyttä vastaava liittymismaksu on nolla (0) euroa. Yhdistyksen perusjäsenen vuosittainen jäsenmaksu on nolla (0) euroa.

Kunniajäseneksi yhdistys voi hallituksen esityksestä kutsua yhdistyksen pyrkimyksiä ansiokkaasti edistäneen henkilön, jos ainakin 3/4 asiaa käsittelevässä yhdistyksen kokouksessa annetuista äänistä kannattaa hallituksen tekemää kunniajäsenehdotusta. Kunniajäsenet ovat jäsen- ja liittymismaksuista vapaat.

Yhdistyksen kaikilla jäsenillä on yhtäläinen äänioikeus yhdistyksen kokouksissa, mutta vain perusjäsenet ja täysjäsenet ovat vaalikelpoisia. Kunniajäsenellä on kuitenkin oikeus muuttaa jäsenyytensä perusjäsenyydeksi tai täysjäsenyydeksi ilmoittamalla hallitukselle halukkuudestaan tällaiseen, ja saavuttaa vaalikelpoisuus tämän muutoksen myötä. Tällainen jäsenryhmän muutos on oltava merkittynä jäsenrekisteriin vähintään kaksi viikkoa ennen sitä ajankohtaa, jolloin jäsenryhmäänsä muuttanut jäsen asettuu ehdolle jossakin yhdistyksen vaalissa. Jäsenryhmäänsä täten vaihtavan jäsenen on myös maksettava yhdistyksen voimassa oleva uutta jäsenluokkaansa vastaava liittymismaksu ja jäsenmaksu, ennen kuin jäsenryhmän muutos merkitään jäsenrekisteriin.

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä hallituksen päätöksellä, jos jäsen hallituksen tai jäsenrekisterivastaavan kehotuksesta huolimatta jättää täyttämättä hänelle sääntöjen mukaan kuuluvia velvoitteita, tai jos hallitus katsoo jäsenen menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittaneen yhdistystä tai haitanneen sen tarkoituksien toteutumista.

Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla eroamisestaan kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle. Jäsen voi erota myös ilmoittamalla eroamisestaan yhdistyksen kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi.

Yhdistyksen kokoukset

Yhdistyksellä on kaksi vuosittaista kokousta, syyskokous ja kevätkokous.

Syyskokous pidetään heinä-joulukuussa hallituksen vuosittain määräämänä tarkempana ajankohtana. Siinä käsitellään seuraavat asiat:

  • kokouksen puheenjohtajan, sihteerin, kahden (2) pöytäkirjantarkastajan ja tarvittaessa kahden (2) ääntenlaskijan valinta;
  • kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen;
  • toimintasuunnitelma ja talousarvio;
  • päätetään seuraavan hallituksen jäsenten lukumäärästä;
  • hallituksen jäsenten vaali;
  • yhden (1) tai kahden (2) tilintarkastajan ja heidän varatilintarkastajiensa vaali;
  • yhdistyksen jäsenmaksujen ja liittymismaksujen suuruus;
  • muut kokouskutsussa mainitut asiat.

Kevätkokous pidetään tammi-kesäkuussa hallituksen vuosittain määräämänä tarkempana ajankohtana. Siinä käsitellään seuraavat asiat:

  • kokouksen puheenjohtajan, sihteerin, kahden (2) pöytäkirjantarkastajan ja tarvittaessa kahden (2) ääntenlaskijan valinta;
  • kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen;
  • vuosikertomus, tilinpäätös, tilikertomus ja tilintarkastajien lausunto;
  • päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä;
  • muut kokouskutsussa mainitut asiat.

Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen vuosikokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.

Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä kolmenkymmenen vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty hallitukselle.

10§

Yhdistyksen kokoukset kutsuu koolle hallitus, ja kokouksen aika, paikka ja käsiteltävät asiat on ilmoitettava yhdistyksen kotisivuilla sekä yhdistyksen sähköisellä postituslistalla julkaistavassa kokouskutsussa vähintään kymmenen (10) vuorokautta ennen kokousta.

11§

Kokous on päätösvaltainen, jos koollekutsuminen on tapahtunut sääntöjen mukaisesti.

12§

Mikäli näissä säännöissä tai yhdistyslaissa ei ole toisin määrätty, tulee yhdistyksen kokouksen päätökseksi se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

13§

Yhdistyksen jäsen voi valtakirjalla valtuuttaa jonkun toisen yhdistyksen jäsenen käyttämään äänioikeuttaan puolestaan yhdistyksen kokouksessa, mikäli ei itse pääse paikalle. Kukaan yhdistyksen jäsen ei kuitenkaan voi oman äänioikeutensa lisäksi käyttää tietyssä kokouksessa kuin vain yhtä valtakirjaa.

14§

Kokouksessa esillä oleva asia on pantava pöydälle, jos kymmenen (10) jäsentä niin vaatii, ellei sitä julisteta kiireelliseksi vähintään 2/3 enemmistöllä. Asian voi toistamiseen panna pöydälle vain 2/3 enemmistöllä.

15§

Kokouksen pöytäkirjan tarkastavat kaksi (2) valittua pöytäkirjantarkastajaa kuukauden kuluessa kokouksesta.

Hallitus

16§

Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, joka valitaan syyskokouksessa. Hallituksen ja sen jäsenten ja hallituksen valitsemien toimihenkilöiden toimikausi on kalenterivuosi. Hallituksen tehtäviin kuuluu:

  • yhdistyksen päätösten toimeenpano ja toiminnan johtaminen;
  • yhdistyksen kokouksissa käsiteltävien asioiden valmistelu ja esittely;
  • yhdistyksen taloudenhoidon valvonta;
  • yhdistyksen talousarvion ja toimintasuunnitelman laadinta;
  • yhdistyksen edustuksesta päättäminen;
  • toimikuntien ja toimihenkilöiden toiminnan valvominen;
  • toimikuntien toimintasuunnitelmien ja toimintakertomusten hyväksyminen;
  • yhdistyksen vuosikertomuksen ja tilikertomuksen laatiminen.

17§

Hallitukseen kuuluu kolmesta (3) kahteentoista (12) jäsentä, jotka valitsevat keskuudestaan:

  • puheenjohtajan, joka kutsuu koolle hallituksen kokoukset, johtaa niissä puhetta ja valvoo että yhdistyksen toiminta tapahtuu sääntöjen mukaisesti;
  • kaksi varapuheenjohtajaa, jotka huolehtivat puheenjohtajan tehtävistä tämän ollessa estynyt.

Keskuudestaan tai luottamustoimiin suostuvien yhdistyksen muiden jäsenten keskuudesta hallitus valitsee ainakin seuraavat toimihenkilöt:

  • sihteerin, joka pitää pöytäkirjaa yhdistyksen ja hallituksen kokouksissa;
  • rahastonhoitajan, joka hoitaa yhdistyksen taloutta ja laatii tilinpäätöksen;
  • jäsenrekisterivastaavan, joka pitää huolta yhdistyksen jäsenrekisteristä;
  • webmasterin eli yhdistyksen kotisivuista vastaavan henkilön.

Tarpeen vaatiessa voi yhdistyksen kokous tai hallitus valita myös muita toimihenkilöitä ja hallituksen alaisuudessa toimivia toimikuntia.

18§

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan tai molempien edellä mainittujen estyneenä ollessa 2. varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä kokoontumista vaatii.

19§

Hallituksen kokous on päätösvaltainen, jos vähintään puolet sen jäsenistä on läsnä ja näiden joukossa on puheenjohtaja, varapuheenjohtaja tai 2. varapuheenjohtaja. Päätökset tehdään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä, ellei näissä säännöissä ole toisin määrätty. Jos äänestyksissä äänet menevät tasan, ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

Hallinto ja talous

20§

Yhdistyksen toimi- ja tilikausi on kalenterivuosi.

Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava tilintarkastajille vähintään kaksikymmentäneljä (24) vuorokautta ennen vuosikokousta. Tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa vähintään neljätoista (14) vuorokautta ennen vuosikokousta hallitukselle.

21§

Toimihenkilö voidaan vapauttaa toimestaan kesken toimikauden valinnan tehneen toimielimen päätöksellä, missä tapauksessa valitaan korvaava toimihenkilö toimikauden loppuajaksi.

22§

Yhdistyksen kokous voi erottaa hallituksen jäsenen hallituksesta. Tällöin samassa kokouksessa voidaan valita korvaava jäsen hallitukseen. Erottamisasiasta on mainittava kokouskutsussa.

Erityisiä määräyksiä

23§

Yhdistyksen nimen kirjoittaa puheenjohtaja, varapuheenjohtaja tai 2. varapuheenjohtaja kukin yksin. Lisäksi hallitus voi oikeuttaa hallituksen jäsenen tai yhdistyksen toimihenkilön kirjoittamaan yksinään yhdistyksen nimen.

24§

Jos näitä sääntöjä halutaan muuttaa tai yhdistys purkaa, on päätös tällaisesta tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa tulee olla maininta sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta.

Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään varat samaan tarkoitukseen.