Se riippuu tekemistämme poliittisista valinnoista, mutta ainakaan toistaiseksi ihmiskunnan historiassa ei ole vallitsevasti käynyt niin. Vahvoin perustein voidaan väittää, että nykypäiväisen teollistuneen yhteiskunnan tyypillisellä kansalaisella on korkeampi elintaso kuin yhdelläkään keskiaikaisella kuninkaalla. Kuninkaalla saattoi olla omat hovimuusikkonsa ja -orkesterinsa, mutta nykypäivänä saa halvalla CD-soittimen ja äänitallenteita, joiden avulla voit kuunnella parhaita muusikkoja milloin haluat. Kuningas saattoi sairastua keuhkokuumeeseen ja kuolla, mutta nykyään kehitysmaissakin on usein saatavilla tehokkaita hoitokeinoja. Kuninkaalla saattoi olla kullatut vaunut kahdeksalla valkealla hevosella, mutta nykymaailmassa on suurille joukoille helppoa hankkia oma auto. Ja sinulle on mahdollista hankkia televisio, nettiyhteys ja asunto kera lämpimän suihkun ja puhtaan vesijohtoveden. Voit puhua kännykällä toisella puolella maailmaa olevalle kaverillesi, ja tiedät paljon enemmän maailmankaikkeudesta kuin yksikään vuosituhannen takainen monarkki.

Kyllä, ja tästä seuraakin että on syytä suorittaa analyysejä (Ks. esim. Bostrom: Existential Risks — Analyzing Human Extinction Scenarios and Related Hazards), keskustella näistä vaaroista ja ryhtyä ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin ennen kuin riskien on mahdollista realisoitua. Bioteknologiaan, nanoteknologiaan ja vahvaan tekoälyyn sisältyy kaikkiin mahdollisuus luoda erittäin vakavia ja monimutkaisia vaaroja, mikäli niitä sovelletaan ajattelemattomasti tai pahantahtoisesti. Transhumanistit näkevätkin aivan ensiarvoisen tärkeänä, että näihin riskiskenaarioihin aletaan välittömästi suhtautua vakavasti.

On syytä huolehtia molemmista ongelmakentistä — eivätkä ne erillisiä olekaan. Ei olisi järkevä maailmanparannusstrategia keskittyä pelkästään niihin epäkohtiin, jotka ovat jo kärjistyneet, ja kiinnittää huomiota pelkästään niihin menetelmiin, jotka ovat jo käytettävissä. Näin toimiminen johtaisi siihen, että olisimme huonosti valmistautuneita lähestyviin usein hyvin vakaviinkin uusiin riskitekijöihin, kuten myös siihen, että emme koskaan saisi käyttöömme sellaisia potentiaalisesti jopa ratkaisevan tehokkaita maailmanparannusmenetelmiä, joiden kohdalla tarvitaan vielä kehitystyötä ja pohdintaa.

Transhumanismi sopii yhteen monien erilaisten eettisten järjestelmien kanssa, ja näin ollen transhumanisteilla on toisistaan poikkeavia näkemyksiä siitä, minkälaiset muutokset ovat toivottavia. Yleensä onkin hyvä idea pitää ohjenuorana sitä, että jokainen päättäköön itse mitkä muutokset kokee kohdallaan toivottaviksi, vai haluaako pitää itsensä ja henkilökohtaiset olosuhteensa muuttumattomina.

Sanan suppeassa ja vakiintuneimmassa merkityksessä eugeniikalla tarkoitetaan 1900-luvun alussa ennen toista maailmansotaa Euroopassa ja Yhdysvalloissa vaikuttanutta liikehdintää ja ajattelutapaa, jossa pyrittiin geneettisesti parantamaan ihmislajia pakkosteriloimalla "epäkelpoja yksilöitä", ja rohkaisemalla haluttuja geneettisiä ominaisuuksia omaavien ihmisyksilöiden lisääntymistä. Tällaista menettelyä on täysin mahdotonta yhteensovittaa suvaitsevaisuuden, humanismin ja tieteellisyyden varaan rakentavan transhumanismin kanssa, eivätkä transhumanistit siis alkuunkaan kannata eugeniikkaa, johon lähtökohtaisesti sisältyy sosiaaliluokkaistavaa, rasistista ja ylhäältäpäin heikoiksi tai epäkelvoiksi luokiteltuja sortavaa ajattelua. Ylipäätänsä sekin eugeniikan lähtöoletus, että ihmislajia voitaisiin valikoidun lisääntymisen kautta kehittää paremmaksi mielekkäällä aikajänteellä, on hyvin kyseenalainen.